[Skip to Content]
Kuljettajakoulutus.fi logo

VIIMEISELLÄ MATKALLA, VANHAN TIEN AIKAAN BLOGI

hoa

Kuvassa näkyvä auto oli viimeisellä matkallaan ja kaverini oli sattumoisin mukana reissussa. Saavuimme lastauspaikan pihalle jossain päin Italiaa juhannuksen aatonaattona illan suussa.

Firman päällikkö oli juuri lähdössä kotiin ja tuli ohi mennessään kertomaan meille, että heti aamulla sitten lastataan. Hän jatkoi saman tien matkaansa ilmestyäkseen hetken päästä uudestaan auton viereen. Nyt hän halusi tietää, että emme kai me molemmat aio ahtaassa autossa yöpyä. Kun vastasin, että sellainen oli tarkoitus, sanoi hän, että ei se käy päinsä, tulkaahan perässä. Meidät saateltiin kulman takana olevaan pieneen hotelliin ja annettiin vielä kuohuviinipullo evääksi sekä pyydettiin tulemaan heti aamulla takaisin firman pihalle lastaushommiin.

Aamulla ilmestyi parimetrinen Sylvester Stallonen näköinen kaveri nokkakärryjen kanssa perävaunun viereen ja hänet nostettiin kärryineen kyytiin. Sitten nosteltiin trukilla 200 litran tynnyreitä kärryyn (pakastettua appelsiinimehutiivistettä) ja kaveri työnteli tynnyrit kahta kerralla peremmälle yhtä kevyesti kuin jos ne olisivat olleet tyhjiä.

Aloin pikku hiljaa huolestua, kun olin pitänyt kirjaa tynnyreistä ja laskujeni mukaan 36 tonnin kokonaispainon raja (yhdistelmässä oli vain neljä akselia) lähestyi. Kärry tuli onneksi kuitenkin täyteen juuri ennen kuin pääsin laskuissani tuohon 36 tonniin ja huokaisin helpotuksesta. Sylvester tuli kuitenkin viereeni ja sanoi, että nyt pistät auton käymään, otat vähän vauhtia ja jarrutat kunnolla, että saadaan loputkin tynnyrit kyytiin. Ei siinä poikasen selitykset kokonaispainoista auttaneet ja tuttua hommaahan se teurastamon pihalta muutenkin oli. Eivät ne kaikki possutkaan muuten kyytiin mahtuneet.

Hetken päästä minulla oli rahtikirja sekä muut paperit kädessä ja matka jatkui tulliin ja sieltä edelleen Brenneron rajalle. Italian tullin jälkeen oli se ikävä vaaka. Häädin vänkärin pois kyydistä ja hyppäsin itsekin normaalikäytännöstä poiketen auton viereen ennen kuin punnitsin sen. Vaaka näytti silti masentavat 36 080 kiloa.

Ei auttanut. Matka jatkuu Itävallan tulliin. Rajapoliisin kopissa pollari katsoi minua hetken ja kysyi montako akselia. Sanoin että ”fünf” (viisi). Sain paperit takaisin kouraani ja jatkoin matkaa tullin luukulle. Siellä kaveri katseli tarkkaan papereitani ja sitten tuli taas sama kysymys: ”Montako akselia?” Kerroin taas, että viisi. Se ei kuitenkaan tullimiestä tyydyttänyt, vaan seuraavaksi hän pyysi rekisteriotteita. Kaivelin salkusta perävaunun rekisteriotteen, mutta auton rekisteriotetta ei löytynyt mistään. Kerroin tullimiehelle, että rekisteriotteen täytyy olla autossa, hetki vaan. Ei ollut toivottua dokumenttia sielläkään. Kaivelin vielä hetken salkkua ja palasin sitten voitonriemuisena tullin luukulle. Kas tässä sanoin, kun ojensin herra tullimiehelle auton dieselverokuitin. Tämä huusi kaverinsakin paikalle ja hetken päästä papereita tutki jo kolme miestä. Minut pyydettiin taas lasiluukulle ja kysyttiin, että miksi perävaunun ja auton rekisteriotteet ovat erilaisia. Sanoin, että eiväthän ne nyt samanlaisiakaan voi olla, kun toinen on autosta ja toinen perävaunusta.

En tiedä uskoivatko herrat selitykseni vai päästivätkö armosta nuoren pojan jatkamaan matkaa. Paperit kuitenkin sain leimattuina takaisin. Kun päästiin autolle, kysyi mukana ollut kaverini, että mitä olisit sanonut jos tulli olisi tullut katsomaan autoa ja huomannut akseleita olevan vain neljä. ”No olisin varmaan nostanut neljä sormea pystyyn ja sanonut fünf. Mitä siinä muuta olisi voinut tehdä?” Kaverini tuumi tähän, että mahtavat olla elämäänsä kyllästyneitä tyyppejä nämä tullimiehet, kun te ette tee mitään muuta kuin kuse.. tai siis huijaatte heitä mennen tullen.

Jäätiin sitten Itävaltaan Brenneron mäen alle viettämään Juhannusaattoiltaa mielenkiintoisen päivän päätteeksi. Täyttelin vielä papereita seuraavalle päivälle ja sanoin kaverille, että avaa tuo eilen saamamme pullo näin Juhannuksen kunniaksi. Hetken päästä kuului jumalaton poksaus ja ystäväni hieroi leukaansa vedet silmissä. Hän ei ollut kuulemma ennen avannut kuoharipulloa. Yritin tietysti pysytellä vakavana ihan solidaarisuussyistä vaikka vaikeaa se olikin.

Kotiin päästyäni kyselin ajojärjestelijältä, että missähän auton rekisteriote on. Hän sanoi, että niin tosiaan, minähän otin sen pois ennen kuin lähdit reissuun. Piti vaihtaa liikennelupa toiseen autoon..