[Skip to Content]
Kuljettajakoulutus.fi logo

TAAS KERRAN SUONENJOELLE, VANHAN TIEN AIKAAN BLOGI

Olin ollut viikon lomalla ja kollega oli käynyt sillä välin hakemassa kuvassa näkyvällä ajokillani Puolasta mansikoita. Hän tuli laivalla illalla Turkuun ja jatkoi siitä Forssaan. Minä hain auton tallilta kotioven eteen ja menin vielä vähäksi aikaa nukkumaan.

Kun lähdön aika yöllä koitti, niin en päässyt kuin ensimmäiseen risteykseen, kun Scania pikkupuolelle vaihtaessa hyppäsi metrin loikan ja sammui siihen. Ihmettelin hetken, että mitäs tämä nyt vikuroi. Selvisihän se, kun pistin auton uudestaan käymään. Pikkupuoli oli lootasta kadonnut. Se ei paljon naurattanut, kun 112 Scaniassa oli muutenkin vaihteet aika harvassa. Puolittajaa kun ei ollut, niin jäljellä oli nyt enää neljä suurinta vaihdetta eteenpäin ja erittäin vauhdikas pakki.

Siirsin auton väkisin pois keskeltä risteystä ja kävelin läheiselle puhelinkopille pyytämään päälliköltä öistä konsulttiapua. Sainkin ohjeet: aamuksi purkamaan ja sitten Scanialle.

Suonenjoelle siis, ja sitten Jyväskylään pajalle. Olin jo kerran väkisin runnonut auton liikkeelle ja nyt otettiin vielä toinen kytkintä kysyvä liikkeellelähtö. Äänestä kuuli, ettei työkalu ollut oikein mielissään ollut, kun lähdettiin liikkeelle viitosvaihteella 28 tonnia mansikoita kaapeissa.

Sitten ei enää ollut hätää, kun retelit oli saatu vauhtiin, mutta kahville tai muille tarpeille ei auttanut enää pysähtyä. Tampere tuli ja meni, mutta Jyväskylän läpiajo jännitti sitä enemmän, mitä lähemmäksi kaupunki tuli. Siellä kun ei siihen aikaan ohikulkutietä ollut. Sen sijaan liikennevalot kylläkin löytyivät keskustan jokaisesta notkosta. Selvää oli, että jos siellä joutuisi pysähtymään, niin ilman hinuria ei enää liikkeelle pääsisi.

Nykyään ei taloudellisen ajon kursseillakaan tähdätä vihreisiin valoihin niin tarkasti kuin minä sinä yönä Jyväskylässä puoliksi seisaallaan ja hikikarpalo joka karvan päässä roikkuen. Kaikista valoista kuitenkin selvittiin pysähtymättä ja vieläpä vihreillä.

Vihdoin ne Suonenjoen valot onneksi lähestyivät ja pian kaarsinkin tutulle ja turvalliselle Valion pihalle.

Potkin kärryn irti sopivaksi katsomaani paikkaan ja jäin odottelemaan, että paikalliset hymypojat tulisivat töihin. Pian kaverit tulivatkin ja minä peruutin vetäjän laituriin varmasti kovempaa vauhtia kuin kukaan ennen sitä.

Miekkoset vähän ihmettelivät tätä vauhdikasta laituriin ajoa ja kerroin heille vaihdelaatikko-ongelmasta. Sanoin samalla, että en ole sitten aivan varma kuinka tuo tumppi kärry saadaan laituriin. Mutta jos se siihen jotenkin osuu ja joku erehtyy valittamaan, että se on vinossa, niin vedän pataan!

Sekin hetki sitten koitti, jolloin vetäjä oli tyhjä ja kärry piti kytkeä takaisin perään. Se kun oli tehty, niin ajoin pihan perälle. Vauhti piti nimittäin ottaa melko kaukaa, kun laiturien edessä oli loiva ylämäki, eikä siitä ollut mitään mahdollisuuksia päästä takaperin liikkeelle.

Kaksi ensimmäistä yritystä meni pahasti poskelleen; kärry ei mennyt sinne päinkään minne piti. Kolmannella kerralla alkoivat jo kytkinlevyt tuoksua, kun suostuttelin Scaniaa lähtemään vielä kerran liikkeelle.

Sitten mentiinkin helvetinmoista kyytiä takaperin laituria kohti. Kaverit heiluttelivat laiturilla tumppujaan ja pysäytys onnistuikin sen verran hyvin, ettei pakastamo kaatunut ja päästiin purkamaan loputkin marjat.

Jyväskylässä ei mennyt kauaa, kun Scanian asentaja vaihtoi uuden magneettiventtiilin ja taas oli tuplaten vaihteita. Ihmeen paljon sitä sai tuollaisen muutaman markan varaosan takia jännitystä elämään.