[Skip to Content]
Kuljettajakoulutus.fi logo

RUBENS, BACARDI & PISANG AMBON, VANHAN TIEN AIKAAN BLOGI

antsu2  antsu1

 

 

 

 

 

 

Saatiin aikanaan yhtenä sunnuntaina Antwerpenissa oikea kuningasajatus Kulttuuri-Heikki vainaan kanssa. Lähdimme päiväkävelylle ja kävelyreittiin sijoitettiin muutama tehtävä. Päätimme nimittäin käydä Rubensin taidemuseossa eli Rubenshuisissa ja sen lisäksi päätimme poiketa johonkin baariin tai terassille ottamaan yhdet pienet Bacardi & Pisang Ambon – juomat aina kun jalat väsyvät. Viimeinen rasti olisi saunassa käynti Merimieskirkolla.

Tossun pohjat saivatkin kyytiä. Rubenssin residenssi ja muutama terassi tuli tarkastettua. Hyväkuntoisina lähestyimme kirkkoa ja viimeisen reitille osuvan kuppilan kohdalla sanoin Heikille: eiköhän kuitenkin poiketa vielä tänne. Sehän sopi kollegalle.

Toistimme tilauksemme tässäkin baarissa, mutta nuori tyttö joka oli tiskin toisella puolella, ei meinannut millään ymmärtää minkälaiset juomat halusimme. Lopulta hän kohautti olkapäitään ja täytti kapeat, mutta pitkälti toistakymmentä senttiä korkeat lasit Bacardilla ja tujautti vielä tilkat Pisang Ambonia päälle. Eipä siinä meidän auttanut muu kuin irvistellen kaataa juomat kurkkuun, kun ne oli kerran välttämättä haluttu.

Hetki siinä vielä sulateltiin juomia baarin pöydässä. Heikki, joka oli yleensä aina muutenkin hyvällä tuulella, oli nyt yhtä hymyä. Suu korvissa oli varmaan minullakin. Sitten päätettiin liikahtaa vielä viimeiset 50 metriä kirkolle saunomaan. Päästiin onnellisesti kirkon ovista sisään ja selitin Kaitsulle (kappalainen): Et ikinä arvaa minkälainen tapaturma kohtasi, kun kävimme kävelyllä. Kaitsu katseli hetken silmiin ja sanoi: Kyllä minä taidan arvata, menkää saunaan….