[Skip to Content]
Kuljettajakoulutus.fi logo

RAKKAUDEN AMMATTILAISET, VANHAN TIEN AIKAAN BLOGI

rakkauden ammattilaisetTulin yhtenä perjantaina hirmu kiireellä jostain Pohjois-Ranskasta Amsterdamin yläpuolelle Hollantiin lastaamaan. Lastauspaikka oli jossakin Alkmarin kaupungin kupeessa.

Ehdin saada kuorman päälle vielä illan suussa; muistaakseni kukkasipuleita, mutta sitten minulla olivatkin ajotunnit tapissa. Lastauspaikan piha oli kuitenkin pieni ja siellä oli vielä täysi tohina päällä. Pakko siitä oli siis lähteä pois jaloista. Alkmaarista alkaa moottoritie ja siinä moottoritien alussa oli melkein heti suuri neliön muotoinen parkkipaikka. Pysäköin parkkipaikan laitaan pakon edessä taukoa pitämään. Söin jotain pientä ja painoin pään tyynyyn.

Heräsin joskus puolen yön aikaan, kun kuljettajan oveen koputettiin. Vilkaisin verhon raosta ja hämmästyksekseni ulkona pimeässä seisoi vähäpukeinen nainen näytellen kansainvälisiä käsimerkkejä. Näytin itsekin käsimerkkejä neidolle (painu hel..) ja menin unen pöpperössä takaisin peiton alle. Silloin koputettiin toiselle ovelle. Kiroilin itsekseni ja aloin siinä paremmin herätessäni erottaa ulkoa melkoista meteliä. Vilkaisin taas verhon raosta. Oven takana oli toinen neito ja koko parkkipaikka kuhisi valot päällä olevia autoja. Paikalla oli näitä maksullisia naisia, heidän työnantajiaan sekä tietysti potentiaalisia asiakkaita. Olin siis jäänyt pitämään taukoa jonkinlaiselle öiselle markkinapaikalle.

Tuo porukka tuskin oli kovin kiinnostunutta kukkasipuleistani, mutta nyt nuijittiin molempia ovia jo jatkuvasti. Maalaispoikaa alkoi tällainen meno ahdistaa, joten päätin ”nostaa kytkintä”, vaikka tauko oli vielä pahasti kesken. Vedin verhot pois edestä ja pistin pykälän silmään. Olin jättänyt onneksi autoni niin, että pääsin liikkeelle. Kun sain kukkasipulit täyteen vauhtiin, huomasin, että yksi kauppiaspariskunta oli lähtenyt ajamaan perääni ja lähestyi vasenta kaistaa sisävalot päällä ja torvea soitellen. Kauppias oli itse puikoissa ja myyntiartikkeli apumiehen penkillä itseään esittelemässä.

Pariskunta ajoi rinnalleni. Kun auto pääsi hyttini kohdalle, kääntyi se niin jyrkästi kohti, että jouduin väistämään pientareelle. En tiedä mitä tämä ratissa ollut sutenööri oikein sohlasi, mutta seuraavaksi auto ajautui puoliksi keskikaistan nurmikolle. Samalla paksu muovinen ojakeppi katkesi paukahtaen ja auton ajovalot jäivät kauas taakse. Ehdin jo ajatella, että nyt näistä innokkaista kauppiaista päästiin, kunnes sama auto kiihdytteli uudestaan rinnalle ja saman tien ohi. Sen jälkeen se jäi eteeni ajamaan ja hiljensi vauhtia. Minäkin hiljensin ja jätin aika lailla väliä, kun luotto kaverin ajotaitoihin oli jo hiukan matalalla. Seuraavan liittymän kohdalla laitoin vilkun oikealle ja käänsin ryhmityskaistalle. Samoin teki myös tämä henkilöauto edessäni. Kun tämä pariskunta käänsi liittymästä ulos, käänsin minä takaisin baanalle ja pistin lisää puita uuniin. Näitä rakkauden ammattilaisia ei enää sen jälkeen näkynyt, mutta väsymys oli jo karissut silmistä moneen kertaan, joten päästelin saman tien Denekamppiin Hollannin ja Saksan rajalle saakka erittäin varhaiselle aamiaiselle ja siitä vielä edelleen Lyypekin satamaan.

Seuraavat pari viikkoa odotin, että joudunko pysäytetyksi virkamiesten toimesta ja näyttämään vanhat kiekkoni. Olisi ollut tietysti mielenkiintoista nähdä olisiko siitä tullut sanktioita vai sympatiaa, että tauko oli jäänyt lyhyeksi, kun olin joutunut pakenemaan hollantilaisia huoria.