[Skip to Content]
Kuljettajakoulutus.fi logo

PÄIVÄNI LOUVRESSA, VANHAN TIEN AIKAAN BLOGI

Kuva: Erik Van de Burgt
Kuva: Erik Van de Burgt

traffic-jam-brussels-2

 

 

 

 

 

 

Yhtenä aamuna meinasi käydä hullusti. Tiedossa oli lastaus Louvressa. Minut oli käsketty aamuksi Pariisin sisäkehän varteen yhden meklarin toimistoon, josta sitten jatkettaisiin matkaa Louvreen. Kahdeksan jälkeen kaveri kaahasi paikalle pienellä harmaalla Peugeotilla. Hän käski seurata ja kaarsi kahdella pyörällä sisäkehän melskeeseen kuin Alain Prost. Pääsin itsekin radalle ja aivan saman näköisiä Peugeotteja oli heti näkyvissä toistakymmentä.

Tunnistin yhden niistä todennäköiseksi oppaakseni ja kiihdyttelin perään. Olin niin uppoutunut seuraamaan tuota pientä harmaata autoa, että minulta jäi huomiotta yhden risteyksen alituksen, johon oltiin menossa, olevan aika matala. Pahaksi onneksi vielä ennakkomerkit jäivät vieressä olleen jakoauton taakse piiloon.

Olin jo sukeltanut monttuun, kun huomasin 3,8 m kyltit kaistojen päällä. Jarrut pohjassa mentiin tunneliin ja kuulin kuinka tyhjät  täysperän kaapit kumisivat pahaenteisesti tunnelin kattoa vasten. Pysäytin auton ja menin ulos katsomaan tilannetta. Näytti kuin auto ja kärry olisivat olleet koko matkalta kiinni tunnelin katossa, mutta kaikki näytti kuitenkin ehjältä. Laskin ilmapalkeita alas minkä sain ja ajoin varovasti ulos tunnelista.

Oppaanikin oli pysähtynyt vähän matkan päähän. Kysyin, että voisiko hän ajaa hieman hiljempaa? Minulla on hiukan vaikeuksia pysyä täysperävaunulla perässä, varsinkin, kun melkein kaikilla näytti täällä olevan suunnilleen samannäköiset autot. Kun päästiin kadun varteen Louvressa, kävin vielä kaappien katolla ja huomasin, että yksi niitti oli puoliksi kulunut, joten ei sitä tilaa liikaa ylöspäin jäänyt.

Kuormaksi tuli amerikkalainen siirtomaa-ajan näyttely; kaikkea tarpeellista kuten intiaanikanootti, jousipyssyjä, erikokoisia maalauksia puulaatikoissa… Ramppasin koko päivän vuoroin sisälle toiseen kerrokseen ja taas ulos kadulle mittanauhan kanssa. Lounasaikaan minulle tarjottiin hyvä lounas läheisessä ravitsemusliikkeessä ja sitten taas jatkettiin lastausta. Aina välillä neuvottelin konservaattorin kanssa siitä, saako jonkun laatikon laittaa kyljelleen vai ei.

Lopulta kontit olivat täynnä ja kaikki kyydissä. Edes Urjalan Sanomat ei olisi enää kyytiin sopinut. Sitten ajelin taas pikku Peugeotin perässä. Tällä kertaa keskustassa olevaan Pariisin päätulliin. Eipä siellä muita rahtivehkeitä näkynyt. Kaveri häipyi tulliin ja minä jäin autoon odottelemaan. Miekkonen tuli hetken päästä takaisin ja sanoi, että se heppu, joka saa nämä paperit leimata on jossakin käymässä. Tässä menee hetki, käydään baarissa.

Sanoin, että eihän täältä pääse kukaan pois, jos en ole siirtämässä autoa. Ei kuulemma haitannut. Tullin edessä seisoi yksi poliisi passissa. Meklari sanoi tälle: vahtisitko autoa, käymme kuljettajan kanssa drinkillä. Kalja kieltämättä jo maistuikin. Suomessa minulle olisi varmaan työnnetty pilli suuhun, kun menin takaisin autolle, mutta tämä poliisi vain heilutteli iloisesti kättään lähtiessäni ajamaan kotia kohti.

Seuraavan kerran, kun menin lastaamaan paikalliseen huolintaliikkeeseen, jonka keikka tämä taidenäyttelykuljetus oli ollut, talutettiin minua näytillä joka ympäri konttoria ja kehuttiin niin, että hävetti. Viimeksi tarjottiin vielä johtajan huoneessa kahvit. Tuli mieleen siinä kahvia ryystäessä, että jos se tunneli olisi ollut vielä 10 senttiä matalampi, niin ei olisi varmaan kahveja tarjottu sen enempää Pariisissa kuin Valkeakoskellakaan.