[Skip to Content]
Kuljettajakoulutus.fi logo

ÖINEN YKSINLUISTELU, VANHAN TIEN AIKAAN BLOGI

10. kaalia

Olin lähdössä Tampereelle aamuksi lastaamaan jotain vientikuormaa. Hain auton aamuyöllä terminaalin pihalta, jossa se seisoi kylmissään pakkasessa kaapin takaovet auki. Suljin ovet ja käynnistin auton. Kunhan se hiukan lämpeni, ajoin forssalaisen Liha & Säilykkeen makkara- ja einestehtaalle lastaamaan pari lavaa kaalia, jotka minun oli määrä viedä Tampereelle mennessäni.

(Tehtaan entinen nimi oli muuten Rokkanen. Forssassa olikin sellainen sanonta, että rohkea rokan syö, uhkarohkea Rokkasen makkaran.)

Peruutin auton laituriin ja menin omilla avaimilla sisälle; eihän siellä ketään töissä ollut keskellä yötä. Kun sain valot varastoon, niin siinähän ne miehenkorkuiset ja tonnin painoiset kaalilavat seisoivat keskellä muuten tyhjää varaston lattiaa yhdessä pumppukärryn kanssa.

Kun auto oli Rokkasen laiturissa, niin se oli loivassa ylämäessä ja lastauslaiturin lippakin oli melko jyrkkä. Aloinkin miettiä, että millähän ilveellä saan ne lavat vedettyä kyytiin.

Ensimmäinen yritys meni surkeasti pieleen; vauhti loppui jo lipalle. Uusi yritys: Varasto oli melko pieni, joten oli vähän vaikeaa saada vauhtia tarpeeksi. Juoksin kaksi kierrosta varastoa ympäri kiihtyvällä vauhdilla kaalilava perässä pumppukärryn päällä kiikkuen ja sitten suuntasin kohti perävaunua. Vauhti riittikin hyvin kärryyn sisälle asti, mutta ensimmäinen askel perävaunun lattialle selvitti sen, miksi takaovet olivat olleet auki…

Kärry oli pesty sisältä ja lattia kuin luistinrata. Saman tien olivat kintut kohti taivasta ja kaalilava vyöryi päälle. Se olikin suurenmoisen tuskallista. Ilmat pihalla ja jalat ruhjeilla makasin hetken jäisellä lattialla ja mietin, että tästä se taas keikka alkaa. Onneksi kaalilava oli kuitenkin jäänyt nojaamaan seinää päin, eikä ollut valunut takaisin varastoon tai kaatunut. Hetken päästä pääsin ylös ja sain sen jotenkin käänneltyä seinän viereen ja pumpunkin pois alta.

Hommasta oli kuitenkin tehty vasta tehty. Toinen lava nökötti vielä varastossa. Ei auttanut muu, kuin ottaa uudet vauhdit. Nyt ei vaan meinannut enää vauhti kiihtyä, kun tullut oli jo sen verran kolhuja ensimmäisen lavan kanssa. Riitti se kuitenkin juuri ja juuri kärryyn sisälle saakka.

Sitten ajelinkin hyvin hiljaa ja varovasti Tampereelle, etteivät kaalilavat olisi kaatuneet. Thermo King oli kyllä paukuttanut sen verran lämmintä perävaunuun, että lattia oli sulanut, mutta ne kaalilavat oli siis täytynyt jättää aivan kärryn takaoville, eikä niitä edes saanut sidottua kiinni kuin parilla pikkuliinalla seinissä oleviin kiskoihin. Niin että eivät ne kaappihommatkaan aina niin auvoisia ole.