[Skip to Content]
Kuljettajakoulutus.fi logo

MAANANTAIRASTIT OSLOSSA, VANHAN TIEN AIKAAN BLOGI

Kuva: Simo Kulma
Kuva: Simo Kulma

Kuvassa olevan Mersun kanssa saimme seikkailla suuren osa ensimmäisestä vuodestani rahtihommissa. Yksi maanantaipäivä on jäänyt erityisesti mieleen. Olin lähtenyt sunnuntai aamuna Tukholmasta ja nukkunut yöni terminaalin pihalla Oslossa. Aamupäivä meni vielä samalla pihalla lumisateessa ja viiden asteen pikkupakkasessa purkulupaa odotellessa. Lopulta sain kuitenkin paperit käteeni ja lähdin purkamaan kipsilevykuormaa johonkin päin Osloa.

Purkupaikka oli kohtalaisen syvän notkon pohjalla, kuinkas muuten. Norjassahan kaikki firmat ovat joko mäen päällä tai notkon pohjalla. Siihen mennessä, kun kuorma oli saatu pois päältä, oli lumisade vaihtunut vesisateeksi, mutta pakkasta oli edelleen samat viisi astetta ja pihat sekä kadut alkoivat olla aivan jäätiköllä.

Soittelin Finnexille ja sain paluukuorman lastausosoitteen Drammenin lähistöltä. Ensiksi piti kuitenkin päästä pois purkupaikalta. Mersu oli varustettu kätevällä väliakselilla jota sai kevennettyä, mutta ei nostettua ylös. Tyhjänä tästä ominaisuudesta ei ollut isokaan iloa, pikemminkin päin vastoin. Kävin ensin varmuudeksi ottamassa ”persmäen” purkupaikan pihalta nousevalla tienpätkällä ennen kuin oli pakko tunnustaa tosiasiat ja alkaa sovittelemaan runkolaatikossa olevaa kettinkiä vetopyörän päälle. Ennusmerkit olivat vaan hiukan huonot. Minä en ollut koskaan ketjuja viritellyt, Mersu ei ollut ketjujen käyttöä varten rakennettu ja eivätkä ne ketjutkaan olleet siihen autoon tarkoitetut.

Puolituntisen sateessa vetopyörän ja lokasuojan välissä ährättyäni olivat ketjut mitenkuten pyörän päällä ja minä taas aivan läpimärkä. Ajattelin, että kai ne siinä sentään 150 metriä pysyy, että pääsen pihalta pois.

Lukko päälle ja uudestaan mäkeen. Mersu nousi kuin nousikin kinkaman päälle. Pysäytin ja menin ulos ottamaan ketjuja pois. Ne olivat kuitenkin kadonneet; tosin löytyivät hetken päästä umpisolmussa vetopyörien välistä. Siitä en sitten enää selvinnytkään puolessa tunnissa, vaan lähes tunnin verran kului aikaa, ennen kuin ketjut olivat taas laatikossa. Minä taas olin, jos mahdollista, vielä märempi kuin aiemmin.

Mukavissa merkeissä kului myös Oslon läpiajo. Kadut olivat kuin luistinrataa ja kaikki liikennevalot tuntuivat olevan jonkinlaisen notkon pohjalla. Tähtäilinkin vihreisiin valoihin jännityksestä puoliksi seisaaltaan, ettei vaan olisi tarvinnut pysähtyä. Vihreä aalto ihme kyllä toimi ja selvisin kunnialla Oslosta ulos. Samanlaista lipsuttelua oli meneminen lastauspaikalle saakka. Illalla vasta helpotti, kun sai taas kuorman päälle ja pyöräkin alkoi pitää paremmin. Sinä päivänä olin kiitollinen Mersun valtavasta ohjauspyörästä; pysyivät kaikesta huolimatta kainalot kuivina..