[Skip to Content]
Kuljettajakoulutus.fi logo

LUMIMYRSKYN SILMÄSSÄ, VANHAN TIEN AIKAAN BLOGI

unimog

Kävin ensimmäisen ulkomaankeikkani yhdessä oppi-isä Timon kanssa. Toiselle ulkomaankeikalle hän antoi hyvän kollegan minulle kaveriksi. Kollega oli tosin siihen aikaan ajanut yhden ulkomaankeikan minua vähemmän, mutta kuitenkin jo hyvän aikaa Suomessa. Minä kun en ollut ajanut yhdistelmällä paljon muuta kuin Urjalasta Hyrylään ja takaisin.

Soitimme toimistolle menomatkalta Italiaan ja saimme tiedon, että Brenneron raja on lumimyrskyn vuoksi suljettu. Saimme samalla myös ohjeet yrittää mennä Reschen Passin kautta. Sinne suuntaan oli kuulemma jo pari autoa lähetetty ennen meitä. Käänsimme siis Insbrukista Landekiin ja sieltä edelleen kohti Italian rajaa. Pienen Urgenin kylän kohdalla seisoivat ne kaksi muuta autoa majatalon edessä. Kuljettajat löytyivät majatalon kuppilasta surullisina pöydän äärestä virvokkeita nauttimasta, koska tämäkin raja oli suljettu. Miehiä oli kolme, sillä toisessa autoista oli myös yksi kaveri mukana ns. oppireissulla.

Seuraavana, vai olikohan se sittenkin sitä seuraavana päivänä (aika kuluu mukavalla porukalla lumimyrskyn silmässä kuin siivillä) lumisateen vähän hellitettyä vuokrasimme henkilöauton ja ajoimme sillä Reschen Passin rajalle katsomaan olisiko raja jo auki. Kiinni se kuitenkin oli, kun rajasilta oli lumen vallassa.

Unimog oli juuri lähdössä liikkeelle auratakseen reitin auki Itävallasta Italiaan ja kaksi vanhinta (ja suurinta) meistä päätti, että heidän täytyy ehdottomasti päästä aura-auton kyydissä Italian puolelle. Herrat avasivatkin aura-autosta apumiehen puoleisen oven ja rymysivät sisätiloihin hämmästyneen kuljettajan estelyistä sen enempää välittämättä. Tämä ajoneuvon itävaltalainen kuljettajakaan ei ollut siitä pienemmästä päästä ja huoleti pystyikin kuka tahansa paikallaolija toteamaan, että nyt oli auto täynnä lihaa.

Sivuikkunat olivat auki ja valtavat käsivarret sojottivat ikkunoista molemmin puolin autoa. Ovia jysäyteltiin vuorotellen kiinni molemmin puolin koska, kun toinen ovi sulkeutui niin toinen aina samaan aikaan aukesi. Herrat pääsivät kuitenkin liikkeelle avoimista ovista huolimatta ja huuto sekä nauru kuuluivat vielä matkan päästä. Hauskaa tuntui olevan jopa lumiauran itävaltalaisella kuljettajalla.

Kun silta oli lopulta aurattu, pääsimme mekin muiden mukana rajan yli ja mietimme, että mistähän päin Italiaa näitä kahta kollegaa pitäisi lähteä etsimään. Päätimme kuitenkin aluksi tarkistaa ensimmäisen kuppilan Italian puolella rajaa. Siellä olikin ilo ylimmillään, vaikkei baarissa ei ollut kuin kaksi asiakasta. Tuttuja molemmat.

Jatkoimme matkaa Italian puolelle hyvän matkaa ja söimme erinomaisen päivällisen. Takaisin päin ajellessa iltapimeällä lumisateessa jouduimme lopulta toteamaan, että lunta oli satanut niin korkeiksi kinoksiksi, että eteenpäin ei enää ollut asiaa. Reschen Passiin ei siis enää päässyt.

Teimme pikaisesti uudet suunnitelmat ja lähdimme ajamaan Brenneron kautta. Kiertoa tuli melkoisesti, mutta lunta ei enää satanut.

Seuraavana aamunapäivänä, kun lumisade oli tauonnut ja tiet aurattu, päätettiin lähteä kohti Brenneroa. Perävaunujen katoilta täytyi lapioida kuitenkin ensin 40 senttiä lunta pois. Kun tämä oli saatu tehtyä, hyppäsivät vanhemmat kollegat  samaan autoon ja toisen näistä ajokki jäi mukana oppireissulla olleen nuoren kaverin ajettavaksi. Hän sai vielä ennen lähtöä tukon seteleitä käteensä Brenneron siltamaksua varten.

Parkkipaikalla jonossa ensimmäisenä ollut vanhempien kollegoiden auto ei meinannut millään irrota parkkipaikan lumikasasta. Toinen miehistä heijasi autoa ja toinen lapioi lunta auton alta. Lopulta rusahti lumilapio vetopyörän alle ja silloin lähti Volvo hangesta kuin nappi housuista. Samaan tyyliin rusauksen kuullessaan lähti myös majatalon isäntä talonsa edestä. Me lähdimme ensimmäisen auton perään, mutta viimeisessä autossa istunut ystävämme jäi selvittelemään lumilapion kohtaloa majatalon isännän kanssa.

Brennerossa vanhempi kollegamme joutui käymään lunastamassa ajokkinsa siltamaksukopilta ja sanoi nuoremmalle kollegalle, että minähän annoin sinulle rahat siltamaksua varten. Mitä niille on tapahtunut?

Kun rahojen kohtalo lopulta selvisi, ihmetteli hän: ”Minä annan sinulle siltamaksurahat ja sinä ostat niillä lumilapion?”