[Skip to Content]
Kuljettajakoulutus.fi logo

KOKEMUS VASTAAN NUORUUDEN INTO, VANHAN TIEN AIKAAN BLOGI

Heräiltiin kollegan kanssa keväiseen lauantaiaamuun Pohjois-Italiassa Luinon tavara-asemalla. Olimme saapuneet paikalle edellisenä aamupäivänä, mutta syystä tai toisesta siirtyi juustokuormien tullaus sillä kertaa maanantaille. Hätää ei silti ollut kuormien suhteen, sillä aseman portilla päivysti porttivahti yötä päivää, eikä asiaa alueelle ollut ilman kuorman papereita ja voimassaolevaa passia.

Keittelin kahvit ja istuskelimme ajokissani aamiaista syöden, kun paikalle kaarsi tanskalaisväritteisellä, mutta Italian kilvissä olevalla täysperävaunulla noin viisikymppinen, hieman harmaantunut italialaismies.

Täysperävaunussa oli tanskalaiset jalkalavakontit sekä vetäjässä että perävaunussa ja samoja kontteja oli tavara-aseman kenttäkin täynnä. Ne oli aseteltu aina kaksi peräkkäin pihamaalle. Kaveri peruutti autonsa yhteen väliin ja nosti kontit ylös, laski jalat alas, laski sitten taas rungot alas ja ajoi rauhallisesti pois konttien alta hipaisemattakaan jalkoja.

Sen jälkeen hän työnsi kertaakaan korjaamatta hyvin rauhallisesti ajokkinsa kahden peräkkäin asetetun kontin läpi, otti ensin perävaunun päälle, siirsi hieman eteenpäin, jotta vetäjän konttilukot osuivat kohdalleen, ja teki saman tempun vetäjän kontille. Mies ei tehnyt yhtään turhaa liikettä koko aikana. Hatunnoston arvoinen suoritus.

Kaveri sai juuri hommansa valmiiksi, kun paikalle tupsahti toinen saman firman aivan samanlainen täysperäyhdistelmä kovalla vauhdilla. Autosta pomppasi ulos vaalea, hyvin nuori, kaveri. Ja ulkonäöstä päätellen taatusti tanskalainen. Miehet keskustelivat pikku hetken. Sitten Italiaano heilautti kättään ja lähti matkaan.

Nuori kaveri jäi kentälle ahertamaan. Täysperän peruuttaminen yhteen tyhjään väliin tuntui kestävän ikuisuuden. Metodi näytti olevan sellainen, että metri taakse ja kaksi eteen. Eikä millään pintakaasulla. Lopulta auto oli kuitenkin asemissa ja nuorukainen (olimme varmaan suunnilleen saman ikäisiä) hyppäsi autosta ja aloitti hirveän häsläämisen konttien ympärillä. Lopulta kontit kuitenkin seisoivat turvallisesti omilla jaloillaan ja kaveri veti ajokkinsa pois konttien alta niiden jalkoja kolistellen.

Sitten alkoi se vaikeampi urakka. Perävaunu ei tahtonut millään ilveellä osua etummaisen kontin jalkojen välistä. Muutaman kontin heiluttelun jälkeen perävaunu oli kuitenkin ohittanut ensimmäisen jalkaparin. Toisen jalkaparin välistä pääsy tuotti vielä enemmän vaikeuksia. Sitten piti saada vielä perävaunu pujotettua takimmaisenkin kontin alle. Kaveri hyppi autosta ulos ja takaisin muutaman sekunnin välein ja kävi aina siinä välissä tarkistamassa tilanteen vetäjän takana. Sitten jatkui taas kontinjalkojen ruhjominen ja etummaisen kontin uhkaava heilahtelu.

Viimein yhdistelmä oli kuitenkin niin pitkällä konttien alla, että vetäjänkontin saattoi ottaa päälle. Kuljettajan oven vieressä seisten kuljettaja nosti ensin kontin takapään ilmaan. Yö oli ollut sateinen ja kontin katolta purkaantui ainakin parisataa litraa vettä; osa kuljettajan päälle ja loput avoimesta kattoluukusta sisälle hyttiin. Silloin alkoi entistä hirveämpi sättiminen ja meno senkun kiihtyi. Vanhempi kaveri oli muuten nostanut ensin konttien etupäät ilmaan ja ”kipannut” vedet konttien taakse. Me seurasimme sivusta tapahtumien kulkua kyyneleet silmissä, vaikka emme oikeastaan kovin surullisia olleetkaan.

Lopulta, ihme kyllä, tämä läpimärkä tanskalaispoika oli saanut kontit kyytiin ja kaasutti aseman portista kohti uusia seikkailuja. Me taas kollegan kanssa tuumimme, että uneliaasta Luinon pikkukylästä tuskin enää muuta yhtä hauskaa viihdykettä sille päivälle löytyy, joten marssimme asemalle harjoittelemaan italiankielen taitoja. Saimmekin ostettua kaksi edestakaista junalippua Milanoon ja iltapäivällä kahvittelimmekin jo Piazza del Duomolla.