[Skip to Content]
Kuljettajakoulutus.fi logo

INSINÖÖRI JA PALELTUNEET BANAANIT, VANHAN TIEN AIKAAN BLOGI

Kuva: Erik Van de Burgt

Elettiin talvea 1986 tai 1987. Kaverit lemppasivat 17 asteen pirteässä pakkasessa Göteborgin banaanikaijalla laatikoita kyytiin. Illansuussa oli homma minun osaltani valmis ja pääsin lähtemään kohti Tukholmaa.

Seuraavana aamuna Tukholmassa oli pakkasta edelleen 20 astetta. Päivän saivat banaanit viettää Siljan autokannella lämpimässä, mutta illalla Turussa laivasta ulos ajaessa oli elohopea pudonnut jo 35 astetta nollan alapuolelle. Soitin talleille ja sovittiin, että ajan Forssan kautta Helsinkiin, että saadaan auto yöksi korjaamohallin lämpimään. Yhtä kylmää oli seuraavanakin aamuna kello viiden jälkeen, kun ajoin auton taas ulkoilmaan.

Aamulla olin kuitenkin Satotukun pihalla Sörnäisissä, kun siellä tultiin töihin. Yli neljä metriä korkeat ovet avattiin ja minua viitottiin ajamaan kiireesti sisälle. Vetäjä oli puoliksi sisällä, kun kuului tussaus ja auto pysähtyi kuin seinään. Hermostuneet kaverit viittoivat ajamaan sisälle, ennen kuin koko talo jäätyy. Hyppäsin ulos. Vika löytyi vetäjän ja perävaunun välistä. Molemmat jarruletkut olivat kuin veitsellä poikki leikatut. Ei siinä auttanut kuin irrottaa jäljelle jääneet letkunpätkät duomaticista ja laskea kärrystä paineet pihalle, jotta saatiin retelit sisälle ja hallista ovet kiinni. Hetken päästä ilmestyi konttorin puolelta kaveri solmio kaulassa ja lämpömittari kädessä mittailemaan banaanien lämpöjä. Purkumiehet mutisivat, että ”tuolta se insinööri taas tulee per#¤%…”.

Hemmo työnsi mittarinsa banaanien väliin ja voivotteli, kun mittari näytti vain 5-6 astetta plussaa. Hän alkoi selittää minulle banaania käsissään pyöritellen, että banaanissa on sellaisia pigmenttisoluja jotka muuttavat sen värin harmaaksi, kun sen lämpötila laskee alle kahdeksan asteen. Yksi kuormaa purkavista kavereista huusi väliin, että ”mitä väliä sillä on, kun nämä banaanit menevät Venäjälle, eivätkä ne siellä tiedä minkä värisiä banaanien kuuluu olla”. Minä taas vastasin, että näiden banaanien lämpötilassa ei ole mitään vikaa.

Kaveri poistui puolijuoksua paikalta ja palasi hetken päästä takaisin toisen mittarin kanssa. Tulos oli sama kuin edellisellä kerrallakin. Miekkonen kiemurteli keskellä lattiaa ja selitti, että kyllä minun on nyt pakko kutsua vakuutustarkastaja paikalle. Sanoin, että soita pois ja jatkoimme kuorman purkua. Banaanilaatikot oli juuri saatu purettua ja lavotettua, kun vakuutusyhtiön kaveri saapui salkkunsa kanssa paikalle. Hän kaivoi salkusta lämpömittarin ja työnsi anturin banaanien väliin muutamaan eri laatikkoon, pisti mittarin takaisin salkkuun ja totesi insinöörillemme, että tämän kannattaisi heittää rikkinäiset lämpömittarinsa roskiin. Banaanien lämpötilassa ei ollut mitään vikaa.

Insinööri kipitti vielä vakuutusmiehen rinnalla tämän lähtiessä kohti ulko-ovea anellen samalla, että eikö kuitenkin tehtäisi paperit ihan varmuuden vuoksi, jos ne kuitenkin ovat paleltuneet. Vakuutusyhtiön kaveri kieltäytyi kohteliaasti ja häipyi. Kaveri luikki takaisin toimiston puolelle ja varastomies joka juuri allekirjoitti rahtikirjaani, totesi syystä tai toisesta: ”Olisit vetänyt sitä turpaan!”