[Skip to Content]
Kuljettajakoulutus.fi logo

ILTAPUHTEITA, VANHAN TIEN AIKAAN BLOGI

etelä-kiitoSillitynnyrit olivat vihdoin rattailla Etelä-Ruotsalaisella saarella lossimatkan takana ja oli aika lähteä kotia kohti. Oli pikimusta syksyinen ilta, vettä satoi kaatamalla, eikä lämmintäkään ollut kuin muutama aste.

Göteborgin kohdalla huomasin yhdessä kaarteessa, että kärrystä näytti hävinneen valot. Pysäytin levikkeelle ja tottahan se oli. Kärryssä ei palanut minkäänlaista tuikkua. Se oli kaivettava työkalupakki sivulaatikosta ja alettava asennustöihin.

Hetken päästä ei ollut enää meikäläisessä yhtään kuivaa kohtaa, mutta vastaavasti oli jostain syystä aivan käsittämättömän kylmä. Ei oikein tahtonut ruuvimeisseli ja ruuvit pysyä hyppysissä, enkä lopultakaan siinä taskulampun valossa päässyt oikein perille siitä, mikä oli vikana. Lopulta sain kuitenkin parkit syttymään tien puolelle ja vilkutkin pelaamaan molempiin suuntiin. Se sai riittää sillä erää.

Kun pääsin takaisin sisätiloihin, vaihdoin ensi töikseni ”kuivat”. Sitä mukaa, kun alkoi tulla lämmin, alkoi myös väsyttää. Kaiken lisäksi piti ehtiä aamulla Tukholmasta lähtevään Turun-laivaan ja se aika, joka oli ollut varattuna lyhyisiin yöllisiin kiitouniin, oli mennyt sateisella levikkeellä valojen kanssa touhutessa.

Väsymys vaan paheni; en muista toista  kertaa, jolloin yövuoro olisi ollut yhtä rasittava. Ei arvaa päivätyöläinen mihin kaikkeen yövuorolainen joskus joutuu turvautumaan pysyäkseen hereillä ja toimintakunnossa. Aika monta kertaa jouduin pysähtymään ja juoksemaan parkkipaikoilla autoa ympäri sen yön aikana. Yhdet Nortin mittaiset unetkin tuli otettua. Sehän toimii niin, että sytytetään savuke, laitetaan se etu- ja keskisormen väliin ja kallistutaan ratin päälle nukkumaan. Herätys on takuuvarma ja aivan järkyttävän tehokas kun sormia alkaa polttaa.

Sinä yönä tulikin todennäköisesti kokeiltua kahta lukuun ottamatta kaikki länsimaissa tunnetut tavat hereillä pysymiseksi. Kokeilematta jäivät vain nenäkarvojen nyppiminen yksitellen sekä jakoavain suussa ja peltivati sylissä ajaminen.

Lopulta aamu kuitenkin valkeni ja sompailin Tukholman aamuruuhkassa kohti Värtania. Joku nainen soitteli torvea ja viittilöi molemmin käsin ohi ajaessaan ja minä heiluttelin takaisin jaksamatta asiaa sen enempää miettiä.

Värtanilla kun tulin tullista ja kiersin auton, niin valkeni sekin miksi nainen vilkutteli. Kärryn taka-akselilta ojanpuolelta oli ulompi rengas räjähtänyt; Keskellä vannetta roikkui vain kaksi mustaa kiekkoa kuin valtavat lp:t eli vinyyliset pitkäsoittolevyt. Loput renkaasta oli kadonnut ruotsalaiseen yöhön.

Purku oli vasta seuraavana aamuna Turussa, joten olihan se tietysti mukavaa, että tuli Turun päähän illaksi muutakin ohjelmaa kuin valojen rakentelu. Renkaanvaihto kun piristää aina.

Kuva: Erik Van de Burgt