[Skip to Content]
Kuljettajakoulutus.fi logo

HUONOJA RENKAITA, VANHAN TIEN AIKAAN BLOGI

Ajelin eräänä kauniina kesäpäivänä Ruotsissa E4-tietä etelää kohti, kun yhtä-äkkiä jysähti ja peilistä saattoi todeta kärryn taka-akselilta räjähtäneen ojanpuoleisen ulommaisen renkaan.

Hetken päästä, kun olin juuri ryöminyt kärryn alle sovittelemaan tunkkia akselin alle, pysähtyi pari autoa perääni. Kun sitten vääntäydyin pois kärryn alta, seisoskeli Leksa kärryn vieressä ja kyseli, että missäs on varapyörä. Näytin, että tuolla se on kärryn laatikossa.

Leksa lähti kaivelemaan pyörää laatikosta ja me aloimme Hanskin kanssa availla pyöränmuttereita. Kohta olivat mutterit löysällä ja minä painelin taas kärryn alle. Tällä kertaa tunkkaamaan pyörää ylös. Pyörä kun irtosi maasta, niin silloin se jo saman tien vedettiin pois paikaltaan ja uusi paukahti tilalle.

Hetken päästä kuului, että laske pyörä maahan. Kun ryömin kärryn alta pois tunkkini kanssa, niin Leksa jo sovitteli räjähtänyttä rengasta laatikkoon ja Hanski pyöritteli muttereita paikalleen. Sitten kiristeltiin vielä mutterit ”momenttiin”. Aikaa ei ollut kulunut kovin paljon enempää kuin Ferrarin varikkotiimiltä.

Riisuin haalareita, kiittelin poikia ja sanoin, että pysähdytään johonkin, niin tarjoan talkookahvit. Leksa totesi siihen: ” Ei tässä mitään kahvia tarvita. Ei se ole kuskin vika, jos isäntä laittaa huonoja renkaita..”